Kiina 4

Reitti: Chengdu-Leshan-Huixizhen-Kunming

Chengdu

Chengdu oli Kiinan symboli minulle. Välkkyvät neonvalot ikkunoissa, taivaisiin kurkottavat pilvenpiirtäjät ja valtava TV-torni saivat minut konkreettisesti tuntemaan, että kaupungissa asuu noin kaksi kertaa enemmän ihmisiä, kuin Suomessa. Kaupungin keskiössä levittäytyy maailman suurin vapaasti seisova rakennus, Global centre, pinta-alaltaan 1,7 miljoonaa neliökilometriä ja jopa paikallinen isäntäni onnistui eksymään sinne.

Ajaessamme toista kehätietä kattojen korkeudella ihmettelin kuka haluaisi tällaisen näkymän makuuhuoneestaan. En muuttaisi Chengduun, vaikka se polkupyöräkaupunki onkin. Pyöräkaistat ovat leveitä ja valojen vaihtuessa vihreäksi pieni armeija polkupyöriä, skoottereita, sähkömopoja ja kolmipyöräisiä koppimopoja hyökkäsi tienylitykseen tehden pilkkaa autojen kustannuksella.

Chengdussa voi tilata mitä tahansa kotiovelle, kaiken voi maksaa puhelimella ja kadulla kävellessä täytyy taistella tiensä virtaavan ihmiskaaoksen läpi. Kadut ovat täynnä ruokakojuja ja ihmisiä myymässä mitä eriskummallisimpia turhakkeita, kuten vaikka tikku, jonka päässä on kaksi kämmenen muotoista palikkaa ja siitä lähtee hauska läpsytysääni heiluttaessa tai tulitikkuja, joita voi käyttää 10 000 kertaa.

Ruoka Chengdussa sai lieskat raivoamaan sieraimista korventaen makunystyrät tunnottomiksi. Ja se oli vasta mieto vaihtoehto… Niin monenlaista ruokaa oli tarjolla: kanaa, lammasta, sikaa, grillattuja kananvarpaita (pikaruokaa kiinalaistyyliin?) jäätelöä ja ainoa kasvis, jonka näin, oli paistettu peruna.

 

Takaisin pyörän päälle

Vietin erittäin tervetulleen tauon Chengdussa, mutta kaupunki on liian iso minulle ja paluu pyörän sarviin palautti mieleen, miksi minä tätä teen: ollakseni vapaa menemään minne lystään, nukkumaan missä huvittaa ja nähdäkseni paikkoja, joita turistit eivät normaalisti näe.

Kaupungista poistuminen meinasi ajaa minut hulluuden partaalle. Kiinalainen autokoulu on maailman surkein (todennäköisesti), kiinalaiset autoilijat maailman ärsyttävimpiä (varmasti), ja kiinalaiset bussikuskit täysiä kaheleita. Jos turvallisuus on niin tärkeä asia, että torvea on pakko soittaa myös silloin, kun on kolme tyhjää kaistaa yhteen suuntaan niin miksi ihmeessä ei käyttää turvavyötä?

Yunnan

Onneksi tie Leshaniin oli pieni ja rauhallinen. Leshanissa on maailman korkein Buddha-patsas, mutta ei minulla ollut mitään mielenkiintoa sitä, niin kuin ei ollut myöskään Kiinan muuria, terrakotta-armeijaa tai Hagia Sofiaakaan kohtaan. Usein saan kuulla, miksi et vieraillut siinä ja siinä paikassa, mutta miksi vaivautuisin katsomaan kylmiä kivipatsaita, jos voin tavata lämminsydämisiä ihmisiä?

Samana iltana ajaessani jo Leshanin eteläpuolella paikallinen pyöräilijä polki ohitseni ja alkoi uteliaana kysellä minusta. Mies oli niin uteliaan kiinnostunut minusta ja matkastani, että tiesin hänen olevan valmis auttamaan minua. Hämärän alkaessa jo piirittää kysyin häneltä apua telttapaikan löytämiseen. Hän johdatti minut paikalliseen tehtaaseen, tarjosi illallisen ja antoi minun nukkua varastohuoneessa. Jos olisin käynyt katsomassa patsasta, en olisi tavannut tuota pyöräilijää.

Kävellessäni tehtaan läpi kuulin painokoneiden taukoamattoman jyskytyksen. Koneet sylkivät ulos kylttejä, joita työntekijät latoivat käsin pinoiksi pienen, hämärästi valaisevan lampun alla. Valkoiset, jo ajan saatossa rappeutuneet ja haalistuneet seinät loivat hämyiseen tehtaaseen masentavaa tunnelmaa. Harmaa betonilattia johdatti varastohuoneeseen, jonka metallinen ovi kirskahti vaikertaen. Varastohuone oli kolkko ja lähes tyhjä, mutta tarjosi minulle yöksi kaipaamani suojan vanhan, puisen sängyn karheasta syleilystä.

Yunnan

 

Nuudelikeittoa

Kiinassa ihmiset ovat varsin ujoja ja usein he vain kävelivät ohi, kun yritin kysyä heiltä apua. Luulin jo oppineeni, miten heistä saa esiin avuliaan puolen: ensin etsin ravintolan tai toimiston, jossa on ovi. Sitten käänsin kysymyksen kännykällä valmiiksi, astuin sisään, tukin oviaukon, enkä päästänyt heitä karkuun ilman, että he lukivat kännykän näytöllä olevan käännöksen. Sitten heistä tuli äärimmäisen avuliaita.

Nyt sää oli jo niin lämmin, että useimmissa ravintoloissa ei ollut ovea lainkaan, vaan se oli puoliksi avoin tila, enkä voinut enää tukkia pakoreittiä. Luulet nyt että lasken leikkiä, mutta yhden päivän aikana neljä ravintoloitsijaa ensin jäätyi paikalleen, sitten käveli ravintolasta ulos, eikä suostunut puhumaan saati antamaan minulle ruokaa.

Sitten löysin viimein ravintolan, joka suostui palvelemaan. Kokki oli syömässä nuudeleita, joten ainakin nuudeleita heillä pitäisi olla.

-Hei. Anteeksi, etten puhu kiinaa. Ymmärrätkö tämän käännöksen? Voisinko saada nuudeleita?
-Meijo (ei ole)
-Voinko saada jotain 15 yuanilla? Mikä tahansa käy, kunhan se ei ole tulista.
-Okei

Ja sitten tarjoilija toi minulle ison kulhollisen tulisia nuudeleita… Vaikka kommunikointi hieman ontui, niin ainakaan en ollut enää nälkäinen.

Yunnan

 

Köyhä mies

“Toivon näkeväni sinut Yunnanissa” luki teksti kännykän näytöllä kiinaksi tulkattuna. Katsoin kuvaa, jossa pitelin tuota käännöstä kädessäni ja istuin nyt tuon kuvan ottaneen miehen vieressä.

Hän oli se sama mies, joka auttoi minua ottaessani ensiaskeleita Xinjiangin provinssissa. Katsoessani tuota kuvaa, minulle tuli outo tunne siitä millaista elämää elänkään. Näin hänet noin kaksi kuukautta sitten toisella puolella Kiinaa ja olin polkenut koko tuon välimatkan, 4000 kilometriä, pyörällä ilman moottoroitua helpotusta.

Ilo täytti mieleni, kun hän avasi oven, ryntäsi halaamaan ja kokkasi sitten ison kulhollisen riisiä ja neljä kulhollista erilaista lihaa ja kasviksia. Jätän tällä matkallani taakseni niin monia, enkä koskaan tiedä tapaanko heidät uudestaan. Oli mahtavaa tavata kerrankin tuttu kasvo, jolle minun ei tarvinnut selittää koko historiaani alusta asti.

Yunnan

 

Kiinalainen uusi vuosi

Oli kiinalainen uusi vuosi. Vietin sen hänen ja hänen perheensä kanssa. He asuvat pienessä kylässä vuorten sydämessä. Utuisten vuortenhuippujen välissä painui syvä rotko, jonka pohjalla virtasi vuolaasti smaragdinvihreä joki. Kuoppaista, pölyistä ja jyrkkää vuoristotietä reunustivat oranssin- ja ruskeankirjavat hiekkaseinämät.

Se oli idyllinen pieni maalaiskylä, jossa 0% ihmisistä puhui englantia, 50% naisista käytti nahkaisia vaatteita ja 100% miehistä tupakoi. Kylä, jossa 6-vuotiaat pikkupojat räjäyttelivät pommeja ja 11-vuotias poika tyhjensi olutpullon noin 10 sekunnissa.

Yunnan

Mielikuvani kiinalaisesta uudesta vuodesta olivat lohikäärmeitä, kulkueita ja ilotulituksia kaduilla, mutta todellisuudessa kiinalainen uusi vuosi on ennen kaikkea ajan viettämistä tärkeiden ihmisten kanssa ja mässäilyä aamusta iltaan. Luulen, että kaloripainotteisen juhlinnan jälkeen jätin kylän taakseni viisi kiloa lihavampana.

Olin aivan täynnä koko ajan, mutta täytyy myöntää että kotitekoinen pekoni, vuoren korkuinen kasa paistettuja perunoita ja jälkiruoaksi sokeriruokoa löysivät tiensä jo Chengdussa palaneiden makunystyröideni luokse. Kylän porteilla pitäisi olla ehdottomasti kyltti “kasvissyöjiltä pääsy kielletty”.

Uuden vuoden perinteet olivat myös kiehtovaa katseltavaa. Paperista ja tekoseteleistä tehtyjä nuotioita sytytettiin kaikkialle ja uuden vuoden aamuna he kunnioittivat isovanhempiensa muistoa räjäyttämällä ison kasan pommeja heidän haudoillaan. Mikä tapa muistaa pois nukkuneita! En kyllä kokeilisi Suomessa.

Keskusteleminen oli hankalaa ilman yhteistä kieltä, mutta tapoin aikaani jahtaamalla kylän söpöintä tyttöä kamerallani. Onnistuin lopulta ottamaan hyvän kuvan, mutta ei se helppoa ollut. Ei uskoisi miten nopea 3,5-vuotias voi olla jaloistaan.

Yunnan

 

Vuoritietä Kunmingiin

Paljon tarvitsemani 6 lepopäivän jälkeen oli viimein aika polkea ketjut kireiksi ja kiiruhtaa kohti Kunmingia. Lähtiessäni perhe antoi mukaani ison säkillisen leipää, hedelmiä ja makkaraa, jos vaikka viikon aikana ahmimani kalorit eivät riittäisi pitämään minua liikkeessä Yunnanin raatelevilla vuorinousuilla.

Välttääkseni moottoritien minun piti tehdä pitkä kiertolenkki vuoristotien kautta. Oli hieman epäreilua, että bensasta potkua saavat peltilehmät saattoivat ajaa siloteltujen moottoritietunneleiden läpi tasaisella, kun kaksitahtinen kauramoottorini joutui takomaan polkimia brutaalisti armottomia neulansilmämutkia ja sen jälkeen raivoavaa puhuria vasten. Pieni hinta noista maisemista. Onko mitään parempaa, kuin pitkä vuorinousu, hyvä sää ja Bachin viulukonsertot? No ehkä jäätelö.

Yunnan

Leiriytyminen oli kapean vuoristotien ja asutuksen takia hankalaa, joten kysyin paikallisilta apua. Lähes poikkeuksetta minulle näytettiin ensin meluisa parkkipaikka ja sitten alkoi tavanomainen kysely siitä, kuka minä olen ja mistä tulen. Tässä kohtaa ojensin kiinaksi kirjoitetun kirjeen, joka vastaa niihin yleisimpiin kysymyksiin, mitä ihmiset kysyvät. Poikkeuksetta reaktio oli ensin hämmästelyä, sitten rohkaisuja, peukkuja, selfieitä, jopa aplodit, iso illallinen ja lämmin peti sisätiloissa.

Eräänä iltana löysin harvinaisen halvan hotellin, omalla huoneella ja suihkulla, joka kaiken lisäksi hyväksyi ulkomaalaiset. Olin, kuten tavallista, ensimmäinen ulkomaalainen kylässä ja reseptionistin silmissä taisin näyttää hieman eriskummalliselta päätellen seuraavasta keskustelusta, jonka kävimme:

-Mitä teet täällä?
-Tulen pohjoisesta ja olen menossa Kunmingiin. En voi mennä moottoritielle pyöräni kanssa. Tein kiertolenkin tänne välttääkseni moottoritien.
-Tiedätkö missä sinä olet?
-Minulla on navigaattori, älä huoli. Näytänkö eksyneeltä?
-Kyllä

Ja sitten hän yritti kertoa, että minun pitäisi mennä Kunmingiin bussilla… Kieltäydyin ja saavuin viikkoa myöhemmin Kunmingiin väsyneenä, jalat maitohappojen piinasta tuskaa parkuen, likaisena ja yhden päivän aikataulusta jäljessä.

Nyt Kunmingissa alan todella tuntea, että aikani kiinassa on käymässä vähiin. Haikeus täyttää mielen, Kiina on tarjonnut monta hyvää seikkailua, mutta olen myös innoissani Vietnamista ja mahdollisuudesta olla laiska, kuin lehmän hönkäisy ajettuani lähes 7000 kilometriä 90 päivässä. Kaakkoisaasia ja lepo, minä tulen!

27.2.2018
Chengdu, Kiina

Markus

 

Kiitos matkani tukemisesta Joonas!

3 ajatusta aiheesta “Kiina 4”

  1. Lisätään matkamusiikiksi vielä Bachin pianosarjat, Schumannin ja Griegin pianokonsertot sekä tietysti Dvorakin sellokonsertto. Olisihan sitä paljon hienoa musiikkia mutta tuossa joitain omia suosikkejani. 😉

    1. Kiitos vinkeistä Asko, pitää käydä lataamassa lisää musiikkia, kun alkaa samat kappaleet soida uudestaan ja uudestaan 🙂

      1. Tarkennuksena vielä, että tarkoitin Bachin englantilaista ja ranskalaista pianosarjaa. Vielä tuli mieleen Bachin Goldberg-variaatiot ja luuttusarjat. Siinäpä sitä on taas muutamaksi tunniksi kuunneltavaa. Schubertin liedit kun kuuntelee kaikki läpi niin siinäkin menee muutama tunti rattoisasti. 😀

Vastaa käyttäjälle Asko Ristolainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *