Singapore-Indonesia

Yhteistyössä:

 RayTuula

 

Reitti: Singapore-Batam-Sumatra (Indonesia)

Kaunis ajatus

Siniseen flanellipaitaan pukeutunut vanha mies istuu penkillä katsoen ilmeettömästi kauas tyhjyyteen. On kaunis aamu ja kevyt tuulenhenkäys hyväilee vulkaanisen järven pintaa. ”Selamat pagi” tervehdin miestä indonesiaksi.

Miehen ruskeakahvainen kävelykeppi nojaa vasten penkkiä. Hänellä on ystävälliset kasvot, harmaa parta ja hän katsoo minua vastaamatta, kun kävelen hänen ohi. Mies katselee eleettömästi, kun nautin Danielin kanssa aamu-uinnista. Järven takana kohoavien vuorten verhoksi lipuu harsomainen pilviverho.

Myöhemmin istuessani kahvilassa järven rannalla ajattelen tuota miestä. Hänen kiehtova olemuksensa viipyy mielessäni häilähtelevinä muistikuvina. Mitä hän mahtoi ajatella? Yritän ajatella itseäni tuon ikäiseksi, istumassa siinä rantahietikolla ajatellen elämääni taakse päin. Kenties hän teki juuri niin. Sitten tajuan jotakin. Kaunis ajatus valtaa ajatukseni.

 

Singapore

”Kuolema huumeiden salakuljettajille” luki raja-asemalla annetussa maahantulokortissa. Miehet viereisessä jonossa varottivat roskaamasta. Purukumi on laitonta. Tiukka ja puhdas ja moderni ja kehittynyt. Singapore.

Yli vuoden Aasian maissa viettäneeni Singapore oli todellinen kontrasti siihen, mihin olin tottunut. Liikenne oli organisoitua, busseissa ilmastointi ja ihmiset kävelivät ja pyöräilivät ja juoksivat joka paikkaan miljoonia maksaneiden pilvenpiirtäjien välissä. Emme enää olleet ainoat lihasvoimalla liikkujat.

Valitettavasti kehityksellä on hintansa. Halvimmatkin hostellit olivat budjettimme ulkopuolella. Sohvasurffausisäntämme Regis oli ranskalaismies, jolla oli puisilla esineillä sisustettu asunto, kihara villisti rehottava parta ja koira nimeltä Toby. Regis vaikutti seikkailuja himoavalta mieheltä ja suunnitteli pyöräilevänsä Singaporesta Ranskaan.

Anoimme Indonesian viisumit Singaporessa. Muslimimaana suurlähetystö vaati pitkiä housuja, mikä osoittautui hieman ongelmalliseksi, koska minulla ei ollut ollut sellaisia sen jälkeen, kun ne repesivät Kiinassa ja ostin shortsit. En ole lainkaan varma kuinka kunnioittavalta sadehousuni näyttivät, mutta ne olivat ainoat, jotka minulla oli.

Suurlähetystöön tullessa täytyy jättää pantti vierailijakorttia varten. Annoin pankkikorttini, jonka he onnistuivat hävittämään. Kenties ne sadehousut eivät tehneet toivottua vaikutusta. Onneksi se oli vanhentunut, ryöstöjen varalle pitämäni pankkikortti.

Sinä iltana menimme kaupungille katsomaan valoshowta. Punaiset, siniset ja vihreät valot tanssivat klassisen musiikin tahtiin pimeässä yössä. Pariskunnat makasivat maassa toisiinsa kietoutuneina. Tunnelma oli vahvasti romanttinen.

Kysyin Danielilta kenen kanssa jakaisit tämän hetken, jos saisit valita kenet tahansa. Ajattelin, että hän olisi maininnut kauniin tytön. ”Sinun” hän vastasi hetkeäkään miettimättä, ja jatkoi ”Euroopasta asti olemme taistelleet tänne ja viimein saavuttaneet Aasian mantereen päätepisteen. Tämä on meidän juhlahetki. En jakaisi tätä kenenkään muun kanssa.”

Se oli iso välitavoite. Enää ei ollut mahdollista jatkaa maita pitkin. Meri oli vastassa. Erityisen hyvältä tuntui jakaa tuo hetki kahden hyvän kaverin kanssa. Se oli todellakin meidän juhlahetki.

Niin puhtaassa maassa oli hieman ironista alkaa kärsiä vatsaongelmista. Ilmeisesti 4 päivää sivistystä oli liikaa. Hyppäsimme lauttaan ja jätimme Singaporen taaksemme. Singapore oli aina ollut kaukana horisontissa ja nyt se jäi yhtäkkiä taakse. Mihin aika oikein katosi? Yhtäkkiä löysin itseni Indonesiasta.

 

Sumatra

Sisääntuloporteilla mölysi lauma äänekkäitä taksikuskeja muodostaen kujan, jonka läpi meidän piti työntää pyörämme. Lastatun pyörän kanssa se oli helpommin sanottu, kuin tehty. Heidän intoaan ei rajoittanut edes paahtava aurinko, kun he huusivat ja huitoivat pölyisen pysäköintipaikan ympärillä. Se oli varsin epämiellyttävä alku, mutta rakastuin Indonesiaan heti, kun pääsimme heistä eroon.

Indonesialaiset ovat ystävällisiä ja jokainen heistä huutaa tervehdyksiä: ”hello misteeer” ja ”what is your name” ja ”where are you from?” jopa ”I love you”. Poliisit pysäyttivät ottaaksen selfiet ja antoivat kolme Coca Cola-tölkkiä. Kukaan ei odottanut vihreää valoa ja miksi olisi, kun punaisellakin voi ajaa? Skootterit syöksyivät virtana autojen seassa ja nuotiot kärysivät teiden vieressä. Kuin olisi kotiin palannut.

Sumatra

Äänitorvi raikui pauhaavan liikenteen seassa. Skootteri hidasti kulkuaan ja pojat alkoivat kyselemään:
-Hei, minne olet menossa?
-Hei, olen menossa Jaavalle
-Miksi et käytä moottoripyörää?
-Koska pidän polkupyöräilystä
-Okei, mutta minusta siinä ei ole mitään järkeä
Ja ennen kuin ehdin vastata pojat kiihdyttivät takaisin liikenteen sekaan.

Indonesiassa lähes jokainen rakennus on yksikerroksinen. Tiet ovat asfaltoituja, mutta kaikki muu on pölyistä hiekkamaata. Puuhökkelöissä on aaltopeltikatot ja kuten Daniel kuvaili, Indonesia näyttää ihan villiltä länneltä. Teiden varsilla nökötti tienvarsikahviloita ja pankkiautomaatteja ja moottoripyöräkorjaamoja ja elektroniikkakauppoja ja pikkupoikia potkimassa palloa. Pidin Indonesian huolettoman kiireisestä elämänrytmistä.

Eräänä päivänä pysähtyessämme syömään tienvarsiravintolaan (oli mukavaa olla taas maassa, jossa pystyimme syömään ravintolassa), miesjoukko tuli juttelemaan kanssamme. Miehistä puheliain, se harmaapaitainen, avasi keskustelun ja esittäytyi Arianzaksi. Miehellä oli korkeat poskipäät, parta ja viikset ja oranssikahvaisia aurinkolasejaan hän roikotti huolettomasti takaraivollaan.

Pulska, valkopaitainen mies kysyi Kellyltä ja Danielilta oletteko te naimisissa.
”Ei” he vastasivat.
”Oletteko te pariskunta?” mies jatkoi utelua.
”Ei” jälleen.
Sitten mies kääntyi Kellyn puoleen, kysyi ”menetkö kanssani naimisiin?” ja virnisti.

Keskustelu eteni lautasten tyhjentyessä. Otimme muutamia selfieitä ja sitten mies kääntyi taas Kellyn puoleen ja kysyi ”miksi et mene kanssani naimisiin?”
Ennen kuin Kelly ehti vastata Dan kuiskasi miehelle ”hän ei sanonut ei missään vaiheessa”.

Jatkoimme matkaa, Kelly edelleen naimattomana, ja suuntasimme Bukittinggiin, Sumatran halkaisevan vuorijonon päälle. Meillä oli kaksi yli tuhannen metrin huippua ylitettävänä ja noin 110 kilometriä matkaa. Olin huolissani, että parin jo valmiiksi raskaan päivän jälkeen Kelly ei välttämättä jaksaisi tuollaista matkaa.

Siinä ylämäessä Kelly ryntäsi edelle ketterästi, kuin vuorikauris. Lihakseni kipeytyivät ankarasti, kun yritin pitää hänet näköpiirissäni. Annoin hetkeksi kaikkeni, mutta silti hän katosi neulansilmämutkien taakse tavoittamattomiin. Ylämäki oli silkkaa kidutusta.

Koko keho protestoi. Puolet minusta halusi luovuttaa, 45% halusi huijata ja loput 5% piiskasivat lisää vauhtia: ”Anna mennä, olet tehnyt tätä kaksi vuotta, pystyt parempaankin”. Olin raivoissani, että tuo kolme kuukautta tien päällä, puolet minua kevyempi aloittelijatyttö Walesista antoi minulle turpaan ylämäessä. Vain ärtymykseni piti edes siedettävää vauhtia yllä.

Raskaan päivän päätteeksi tulimme viimein Bukittingiin ja vasta sitten huomasimme, että olimme polkeneet päiväntasaajan yli sitä edes huomaamatta. Olin odottanut tuota hetkeä niin pitkään, enkä edes huomannut, että olimme nyt eteläisellä pallonpuoliskolla.

Kelly ja Dan kertoivat, että vesi vessanpytyssä pyörii päinvastaiseen suuntaan, kuin pohjoisella pallonpuoliskolla ja sen kuultuani ryntäsin lähimpään vessaan tarkistaakseni asian. Unohdin, että Indonesiassa vessat ovat vain oksettavia reikiä lattiassa. Pitänee odottaa Australiaan.

Bukittingistä jatkoimme matkaa kohti eteläistä rannikkoa. Huipulta näin kauniin vulkaanisen järven, utuisia vuoria sen taustalla ja ohuita pilviharsoja verhoten huipun sisäänsä. Laskimme järven rannalle 44 neulansilmämutaa. Tarvitsen uudet jarrupalat.

 

Kaunis ajatus

Viimeistellessäni aamiaista ajattelin tuota mäkeä takanani. Kävelin puurappuset alas rannalle. Mies penkillä söi ohutta, rapeaa leipää rouskuttaen. En vieläkään tiedä mitä hän ajattelee, mutta kaunis ajatus viipyy mielessäni, kun katselen häntä. Usein olen yrittänyt kertoa ihmisille, että kuka vain pystyy tekemään samanlaisen matkan ja vanhana, kun katsot elämääsi taakse päin, toivoisit, että olisit seurannut unelmiasi. Kuulen paljon tekosyitä, mutta en ole koskaan tiennyt miten niihin vastata.

Kelly juuri osoitti, että hyvin vähällä kokemuksella on mahdollista olla parempi. Minulla ei ole tarvetta keksiä tekosyitä tai selitellä. Hän oli parempi ja sillä hyvä. Nyt tiedän, mitä vastaan, kun seuraavan kerran kuulen tekosyitä.

Aiotko sinä seurata unelmiasi vai keksiä tekosyitä?

Markus

Ps. Olin nopeampi alamäessä.

 

Kiitos matkani tukemisesta Antti, Lauri, Virve, Annika, Niko, Tho, Miika R, Miika H, Juha-Matti, Timo, Sini, Juha, Katja, Pauliina, Eero & Tytti ja Heidi

Kiitos Tuomakselle vanhan läppärin lahjoittamisesta blogikirjoituksia varten ja Sinille sen kuljettamisesta Balille

 

2 ajatusta aiheesta “Singapore-Indonesia”

  1. Aivan uskomatonta et oot jaksanut parivuotta jatkaa fillarilla matkaa.. Ite oon just päättänyt kahden kuukauden matkan Edmontonista Los Angeliin..ja voin vaan kuvitella ne kaikki maat jotka oot ajanut Indonesiaan..Huikeeta!!

    1. Kiitos Tapio. Kyllä matka on ollut antoisa ja huikea. Oletko kirjoittanut omasta matkastasi blogia? Olisi mielenkiintoista käydä lukemassa, kun ei meitä suomalaisia pyöräilijöitä koskaan liikaa ole 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *