Thaimaa

Näiden blogipäivitysten välissä matkaani voi seurata hiljattain luomani Facebook-sivun kautta. Päivitän sinne kuvia ja lyhyempiä tekstejä silloin tällöin. Lisää kuvia löydät Instagramista.

Reitti: Trat-Koh Chang-Bangkok

Koh Chang-saarella

Erotessani ystävästäni Danielista mieleni oli innokas ja virkeä. Tiesin nauttivani omasta ajasta tien päällä, vapaudesta päättää kaiken taas itse ja hiljaisista kilometreistä polkimien päällä. Tiesin myös, että tapaisimme Bangkokissa uudestaan, ja että se tuntuisi vieläkin paremmalta hetken yksinäisyyden jälkeen.

Tie oli erinomainen ja maistelin jokaista hetkeä vaipuen ajatuksiini. Thaimaa vaikutti välittömästi rikkaammalta, kuin aiemmat Aasian maat. Jopa aivan pienet sivutiet olivat upouuden asfaltin silottamia, talojen puutarhat hoidettuja ja seinät tasaisen maalikerroksen peittämiä, ruoho leikattu teiden varsilta ja talojen pihoilta ja sain ajaa merkityllä pyöräkaistallakin ensimmäistä kertaa sitten Kiinan.

Taakse jäi järjetön torven soittaminen ja vaaralliset ohitukset. Taakse jäi myös raastavan huono karaoke, jota Vietnamissa ja varsinkin Kambodzassa kuuli joka paikassa. Korvaparkani kiittivät.

Itä-Thaimaa

Työnsin pyöräni Koh Changin saarelle menevään lauttaan. Siinä oli muoviset penkit ja metalliset kaiteet ja se kynti merta moottorit voimakkaasti ärjyen.

Saari oli puoliksi tyhjillään, sillä turistikausi oli päättymässä. Sitä koristivat palmupuut ja hiekkarannat ja ravintolat. Tien oikealla puolella oli vaaleanpunainen puinen elefantti. Se oli heti siinä juomavesiautomaatin jälkeen mutkan takana. Sitten oli pieni kylä, jossa oli tietä ylittävistä elefanteista varoittava kyltti ja suojatie. Ajattelin, että sen on pakko olla vitsi, mutta katsoessani vasemmalle näin suojatietä lähestyvän elefantin. Suojatie elefanteille!

Minulla ei ollut varausta kahdelle ensimmäiselle yölle, joten nukuin teltassa. Kahden kuumassa teltassa kovalla maalla (telttapatjani oli hajalla) vietetyn yön jälkeen oli taivaallista nukkua ilmastoidussa bungalowissa kolme yötä. Nautin ilmastoinnin suomasta helpotuksesta ja pannukakuista, joita sai siitä pienestä kojusta ennen majakkalaituria, siitä jonka edustalla kiinalaisturistit aina poseerasivat kameroilleen ja jonka jälkeen oli matkamuistoja myyviä kojuja ja venelaitureita.

Itä-Thaimaa

 

Yöksi temppeliin

Annoin kavereideni mukaan tarpeettomia tavaroita Suomeen vietäväksi. Saaren reidet riekaleiksi repivissä mäissä se oli äärimmäisen tervetullut helpotus.

Mantereelle palaaminen oli myös helpotus, sillä saarella tunsin olevani hieman jumissa. Nyt minulla oli taas tie ajettavaksi ja risteyksiä valittavaksi. Olisin mielelläni leiriytynyt ensimmäiseksi yöksi, mutta ainoa löytämäni metsä ajoi minut hyttysten pistoillaan pois ennen, kuin ehdin ottaa edes telttani ulos laukuista.

Päätin kysyä tien oikealla puolella olevasta temppelistä. Sen piha oli avara, keskellä paksu puu ja reunalla sivurakennus, johon minut ohjattiin nukkumaan. Rakennuksen sisällä oli pieni Buddha-patsas, beigen väriset seinät ja kaakelilattia. Salin reunalla oli sinisellä muovilla päällystetty koroke, jonka päällä kattotuulettimen alla vietin yöni. Korokkeen reunalla oli taulu, jossa murheellisen näköinen munkki istui risti-istunnassa valvomassa untani.

Itä-Thaimaa

Munkit toivat minulle vettä, leivoksia, kahvia, nuudeleita ja voileipiä. Usein epäröin ottaa vastaan ruokaa köyhiltä ihmisiltä, mutta nyt epäröinti ei ollut tarpeen. Munkkien ei ole lupa tehdä töitä tai omistaa rahaa, vaan aamuisin he kävelevät kaduille, kerjäävät ruokansa ja rukoilevat sitten ihmisten kanssa. Munkeilta ei käytännössä koskaan evätä ruokaa, eikä heille olisi ongelma hankkia sitä lisää.

 

Thaiperhe

Temppelissä yöpymisen jälkeen oli vuorossa ne päivät, joita olin ikävöinyt: pyöräilyä maaseudulla edeten hitaasti omiin ajatuksiini vaipuneena. Tarvisten keskimäärin paljon omaa aikaa ja tilaa ja nyt nautin jokaisesta hetkestä.

Itä-Thaimaa

Eräänä iltana alkoi sataa. Sateessa telttailu ei houkuttanut, joten hakeuduin uimarannalle piknik-katoksen alle sateen suojaan. Istuin katoksen reunalle penkille ja aloin lukea kirjaa. Katoksen alla ruokailevan perheen tytär, jolla oli raidalliset housut ja harmaa paita, toi minulle mukillisen Coca Colaa. He syöttivät ja juottivat minua ja pitivät minusta huolta kaikin tavoin.

Keltaiseen paitaan puekutunut nainen, jolla oli pyöreät posket, tuli kättelemään minua ja purskahti sitten nauramaan. He oli hilpeää, vatsasta asti lähtevää iloista naurua, sellaista vähän hysteeristä, tarttuvaa hihitystä. Se sai meidät kaikki nauramaan. Yhteisen kielen puute ei haitannut, kun oli yhteinen ilonaihe, tosin en ole varma mikä se sitten oli, mutta pääasia, että sellainen oli.

Kuten aina isoissa porukoissa, aina on joku, jolla on ihana nauru, joku huomion keskipisteenä ja joku, joka ei ymmärrä mistään mitään (minä), mutta meillä kaikilla oli hauskaa. Pelasin nuorison kanssa lentopalloa meressä pitkän tovin. Söimme tunnelmallisesti kynttilän valossa ruokaa, josta tunnistin vain sen, että siinä oli lonkeroita ja sen tekemiseen oli käytetty aikaa ja mausteita.

Perheen häipyessä pystytin teltan katoksen suojaan. Nukuin meren äärellä kuunnellen rantaan murtuvia aaltoja ja mereltä puhaltavaa tuulta. Tuntui hyvältä tavata kiehtovia ihmisiä, olla vapaa menemään niin kuin huvittaa ja nukkua missä lystää.

Itä-Thaimaa

Eräänä päivänä pysähdyin tienvarsiravintolaan syömään. Mies viereisestä pöydästä kiinnostui matkastani, alkoi kyselemään minusta ja maksoi lounaani. Palatessani tien päälle muistin miten hyvältä tuntemattomien ystävällisyys ja avuliaisuus tuntuikaan. Muistellen, kuinka olen saanut niin paljon apua matkani varrella, liikutuin hetkeksi. Pidin tuosta miehestä. Ja on parempi pitää miehestä, jolla on ase. Oliko se sitten oikea vai ei, sillä ei ole suurtakaan väliä. Olisihan se hassu ajatus, että hän maksaisi ensin lounaani ja sitten ampuisi minut.

 

Bangkok ja Kelly

Vilske ja hulina ja joki ja lautat ja sillat ja sähköjohdot, niistä on tehty Bangkok. Tapasin Amnartin, miehen jonka olin tavannut muutamaa päivää aiemmin rannikolla. Amnart oli lyhyt, paljon hymyilevä mies, joka piti pyöräilystä. Hän auttoi minua monella tapaa. Hän osti minulle lounaan ja kun en löytänyt retkikeittimeeni sopivaa kaasua, hän osti minulle uuden keittimen ja kolme patruunaa kaasua. Mikä mies!

Kävimme yhdessä pyöräilemässä ja hän auttoi minua löytämään pyöräliikkeen, jossa korjasin muutamia hajonneita osia. Olin helpottunut, että hajoamassa ollut etuhaarukka kesti Bangkokiin asti, sillä tien päällä sille on hyvin vähän tehtävissä ja hajotessaan olisin ollut pitkän kävelymatkan päässä.

Bangkok

Majoittauduin ensimmäiseksi yöksi hostelliin. Kenkäni olivat kuluneet riekaleiksi ja tällä helteellä pyöräileminen sai ne haisemaan kuolemalta. Henkilökunta halusi, että siirrän ne jonnekin, missä ne eivät saa koko hostellia löyhkäämään. Mutta ei siinä vielä kaikki. Sitten he vaativat, että siirrän likaisia vaatteita sisältävän laukkuni huoneesta pois ja sen jälkeen he myrkyttivät koko hostellin voimakkaanhajuisella puhdistusspraylla. Se oli niin kiusallista, että seuraavana päivänä pesin laukut ja vaatteet ja vaihdoin hostellia. Oli aika ostaa uudet kengät!

Viikko vierähti ja Daniel palasi Bangkokiin. Oli hienoa nähdä häntä uudestaan. Hänen ystävänsä Kelly lensi Lontoosta Bangkokiin, osti pyörän ja on nyt liittymässä meidän matkaan ainakin Singaporeen asti. Hän toi minulle uuden makuualustan. Vähäuniset yöt kovalla maalla olivat viimein historiaa.

Bangkok

Olen usein haaveillut siitä, kuinka viimein saan tämän matkani päätökseen. Odotan todella viimeisiä kuukausia Australiassa, mutta olen ollut kärsimätön kaakkois-Aasian suhteen. Tiedän, että aika ei tule takaisin ja minun tulisi maistella jokaista hetkeä niin kauan, kuin olen vielä matkalla.

On hyvä saada uutta perspektiiviä nyt, kun Kelly liittyy mukaan. Seuraten sivusta kuinka hän ottaa ensimmäiset polkaisut tien päällä ja oppii tekemällä, muistuttavat, niin ainakin toivon, kuinka kerran epäilin pääseväni edes näin pitkälle.

Nyt meitä on siis kolme. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä Kelly hänen ensimmäisellä matkallaan. Pitääkö hän siitä? Kuinka kauan hän nauttii siitä? Kuinka hän pääsee yli vastoinkäymisistä ja kuinka paljon hän kasvaa tämän matkan aikana?

Tiedän, että matka tarjoaa unohtumattomia kokemuksia, mutta ei aina päästä helpolla. Pitääkö hän siitä enemmän, kuin inhoaa? Ihailen, kuinka hänellä on ollut rohkeutta ottaa kaikista hankalin askel: astua ulos mukavuusalueelta ja aloittaa. Kuinka pitkälle hän pääsee? on vain yksi tapa saada se selville. Kokeilemalla.

Aika näyttää.

Markus

Kiitos matkani tukemisesta Leena!

6 ajatusta aiheesta “Thaimaa”

  1. Käykö sinulle samoin kuin minulle, että matkan lähestyessä loppua tulee joku ihmeellinen kiire päästä perille? Sitten pitää vähän lyödä jarrua päälle ja ajatella, ettei loppumatkasta ole yhtään sen enempää kiire kuin alkumatkastakaan. Tämän olen monesti kokenut pitemmillä lomareissuilla.

  2. Kyllähän sitä haluaisi jo kokea, miltä tuntuu päästä perille. Mutta sitten taas kun ajattelen että sitten se on ohi, haluaisin pitkittää sitä mahdollisimman pitkään 🙂 Samanlaisia fiiliksiä, kyllä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *