Reitti: Ateena-Larissa-Thessaloniki
Hyvästeltyäni saksalaisperheen katosin kulman taakse, laskin mäen alas ja pysähdyin liikennevaloihin. Olin levännyt ja huoltanut itseäni parhaan kykyni mukaan ja luotin siihen, että polveni olivat toipuneet ylirasituksesta. Ateenan vilkkaassa liikenteessä valot vaihtuivat vihreäksi ja spurttasin risteyksen yli antaakseni autoille tilaa.
Samalla kipu vihlaisi oikean polveni ulkosyrjässä. Ei, ei nyt. Minulla ei olisi aikaa pitää montaa lepopäivää ja jalka alkoi oireilla heti ensimmäisestä polkaisusta lähtien. Polvi kyllä salli pyöräilemisen, mutta minua pelotti vastassa olevien vuorten pahentavan kivun niin voimakkaaksi, että vauhtini tippuisi lopulta aivan liian hitaaksi. Pysähdyin ruokaillakseni ja tein samalla pitkiä venytyksiä.
Tauon jälkeen keskityin erityisesti pitämään oikean polveni lähellä pyörän runkoa ja tekemään työn tasaisesti koko reidellä. Kipu oli poissa. Vuorinousukaan ei saanut kipua enää palaamaan ja kun saatoin luottaa jalkojeni kestävän, lisäsin voimaa ja liidätin pyöräni matalalentoa ensimmäisen huipun yli.
Olisin varmaankin käyttänyt kaikki valoisat minuutit pyöräilyyn, mutta pari tuntia ennen auringon laskua taivaalta tippui muutama sadepisara juuri kun olin ohittamassa pienehköä Thiva-nimistä kaupunkia. En halunnut telttailla sateessa ja etsin yöpaikakseni hautausmaalla sijaitsevan kirkon vierestä varastorakennuksen, jonka ovi oli lukossa, mutta ikkunasta puuttui lasi.
Seuraavan päivän sää muuttui taas pilviseksi.Taivaalta tippuvat vesipisarat rikkoivat hellästi vesilammikoiden pintajännityksen. Pienet hiekkatiet velloivat liejussa. Tien vieressä lampaita suojeleva koira säikähti minua, pakeni verkkoaidassa olevasta reiästä aitauksen sisään ja piiloutui lammaslauman taakse.
Liejuiset tiet välttääkseni suunnistin takaisin asfalttitielle. Vastaantulevan rekkakuskin mielestä haisin varmaankin kuolemalle päätellen siitä, että hän päätti kastella minut kauttaaltaan. Vesi roiskui kaaressa takkini kauluksesta sisään ja samalla sokaisi minut sekunniksi tonnien painoisen rekan vyöryessä valtavan vesilammikon yli. Vähitellen sää selkeni puolipilviseksi.
Ponnistelin vuoren yli hiekkatietä, joka oli huipulla muuttunut sateen jäljiltä niin mutaiseksi, että liikuin tasamaalla hitaammin, kuin hetkeä aiemmin ylämäessä. Rengaspaineiden alentaminen kolminkertaisti vauhtini.
Alamäen alkaessa rönsyilevä vuoristomaisema huokui hiljaisuutta. Eteerinen kauneus tulvi kumpuilevan maiseman syvyyksistä ja pysäytti kiirehtimiseni. Istuin jyrkänteen reunalle katsomaan kaunista näkyä.
Kipusin takaisin pyöräni satulaan. Olin innoissani vuorilla elämisen riemusta. Laskin vuoristosta alas hiekkatietä ja ensimmäisessä mutkassa meinasin ajaa ulos, kun en ollut varautunut alhaisempien rengaspaineiden tuomaan muutokseen ohjattavuudessa.
Kuumat lähteet
Thermopylaen kuumilla lähteillä oli suorastaan taivaallinen nautinto pulahtaa 42-asteiseen kylpyyn rentoutumaan pitkän pyöräilypäivän jälkeen. Kylvettyäni ja syötyäni nukahdin kuin lapsi kehtoon. Aamulla otin uuden kylvyn. Sain nauttia yksinäisestä hiljaisuudesta, jonka rikkoi vain vieressä pauhaava pieni vesiputous. Siirryin putouksen alle hierottavaksi. Annoin vesimassan runnella reisiäni, pohkeitani ja hartioitani. Virtauksen voima sai ihon pistelemään ja veren kiertämään. Tunnin rentoutumisen jälkeen keho oli raukea, mutta valmis aloittamaan uuden pyöräilypäivän.
Päätin kokeilla onneani ja lähetin sohvasurffauspyynnön Kateriniin 220 kilometrin päähän. Illalla löytämäni nettiyhteys toi mukanaan iloisia uutisia. Matkaa oli jäljellä kuitenkin 140 kilometriä ja matkalla minun pitäisi ylittää lähes tuhat metriä korkea nousu. Oli onnenpotku löytää rakenteilla oleva kirkko, josta sain tuulensuojaa ja pystyin nukkumaan ilman telttaa. Sen ansiosta pääsin aamulla nopeasti liikkeelle ja säästin arvokkaita tunteja valoisaa aikaa.
Vuorinousuja
Aiempien vuorten väsyttämät jalkani olivat tahmeat ja ylämäki tuntui kovin raskaalta. Alamäki oli varjon puolella ja lumen peitossa. Aura-auto oli puskenut lumimassat yhden kaistan leveydeltä puolen metrin korkuisiksi valleiksi ajouran molemmin puolin. Ajoura oli osittain sula, mutta paikoin niin jäässä, että minun täytyi laahata toista jalkaani maassa kaatumisen pelossa. Lumirajan alapuolella alamäki oli jyrkkä ja raskailla laukuilla mutkaisen tien ajaminen söi ahnaasti jarrupaloja.
Alamäen jälkeen polvikipu alkoi uudestaan. Tällä kertaa kipu ei ollut lievää, niin kuin Ateenasta lähtiessäni. Kipu ei edes hellittänyt vaikka keskityin tekemään toistot puhtaalla liikeradalla. En halunnut rasittaa jalkoja yhtään enempää ja työnsin loivatkin ylämäet, vaikka olisin voinut hitaasti polkeakin.
Normaalisti sohvasurffatessa pyydän saada yöpyä kaksi yötä, koska yksi ei yleensä riitä tutustumaan kunnolla ihmisiin. Nyt olin kuitenkin kysynyt vain yhden yön aikataulujen tuomien paineiden takia. Pitkän ja raskaan päivän jäljiltä olin äärimmäisen väsynyt, mutta minun piti käydä suihkussa, venytellä, huolehtia kaikki elektroniikka lataukseen, siirtää kuvat ja videot kovalevylle ja tehdä niistä varmuuskopiot. Kaiken sen lisäksi kirjoitin sponsorointikyselyä puolille öin ja pääsin nukkumaan aivan liian myöhään. Lepääminen jäi valitettavan vähälle, mutta sain ainakin kaikkein tärkeimmät asiat hoidettua alta pois.
Ateenasta Thessalonikiin olisi päässyt vähemmän nousua sisältäviä teitä pitkin, mutta olin tyytyväinen tämänkertaiseen reittivalintaani. Kolmen vuoren ylittäminen ja sadan kilometrin päivämatkat saivat jalkani väsyneiksi. Se oli kuitenkin hyväksyttävä hinta hiljaisten hiekkateiden mieltä rauhoittavasta vaikutuksesta. Oli ihanaa tuntea ympärillä oma tila, nähdä peltojen lakeus, kuulla havupuiden kuiske ja antaa tuulen puhaltaa huolet ja murheet mielestä.
Nojapyörillä Euroopan ympäri
Lähellä Thessalonikia tapasin kaksilapsisen espanjalaisperheen. Vanhemmat polkivat nojapyörillä, joiden perään oli kytketty trailerit. Trailereissa lapsilla oli pieni hytti ja polkimet helpottamaan vanhempien työtä. Perheen seitsemänvuotias tyttö kävi koulua itsenäisesti ja teki kokeet netissä.
Ihailin suunnattomasti heidän tapaansa matkustaa ja elää. Tällaista matkaa ei tehtäisi omilla, vaan lasten ehdoilla ja siksi perheen päivämatkat olivat keskimäärin puolet lyhyempiä kuin omani. Perheen kanssa tuli puheeksi tapaaminen Danielin kanssa Thessalonikissa ja samalla selvisi, että he olivat tavanneet hänet muutamia päiviä aiemmin. Sovimme tapaavamme Thessalonikissa ja jatkoin sitten matkaa heitä nopeammin.
Markus
