Olin vuonna 2015 alussa kolme kuukautta Australiassa. Tapasin siellä Suomalaiskaksoset, jotka olivat matkustamassa maailman ympäri. Jäin haaveilemaan maailmanympärimatkasta ja etsin Googlesta aiheeseen liittyviä blogeja. Palattuani Suomeen aloin opiskella ensihoitajaksi. Kaiken piti olla hyvin: minulla oli opiskelupaikka, tyttöystävä ja kaikkea mitä ihmiset keskimäärin tuntuvat tavoittelevan elämältä.
Opetuksen laatu ei kuitenkaan vastannut odotuksia, enkä minä opiskelijana tainnut olla siitä parhaimmasta päästä. Koulukirjoja enemmän kiinnosti vahingossa löytämäni Jukka Salmisen polkupyörällä maailman ympäri-blogi. Samalla tunsin seurusteluun sitoutumisen tekevän omien unelmieni tavoittelemisen kovin vaikeaksi ja tuntui kuin olisin elänyt koko ajan vain tulevaisuutta varten.
En ollut onnellinen, vaikka elämässäni moni asia olikin hyvin. Kun koulu ei maistunut, sanoin opiskeluoikeuteni irti. En saanut uutta opiskelupaikkaa yhteishaussa, olin saanut moottoripyörän myytyä, kesäksi töitä ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän sisälläni kasvoi tunne, että juuri nyt on oikea aika matkustaa. Alun perin olin miettinyt Uuden Seelannin working-holiday-mahdollisuuksia, mutta löytämäni Salmisen blogin myötä aloin vähitellen miettiä polkupyöräilyä Euroopassa. Löysin itseni kiertämässä paikallisia urheiluliikkeitä, tilaamassa ja hankkimassa varusteita, lainaamassa pyöräilyyn liittyvää kirjallisuutta, vertailemassa lentojen hintoja ja lataamassa karttasovellusta puhelimeeni.
Oikeastaan nautin reissun suunnittelusta, kun se oli vielä kaukainen haave tulevaisuudessa. Nyt kun lähtöön on alle kuukausi ja lentoliput oli varattuna, mielessäni pyöri lähinnä matkan haasteet. Olin lähdössä yli kuukauden suunnittelemaani lähtöpäivää myöhemmin ja talvi tulee kovaa vauhtia. Selkääni on vaivannut lähes kaksi vuotta välilevyn pullistuma ja selkäydinkanavan ahtauma, yksin matkustaminen on minulle täysin uusi elementti, eikä minulla ole kokemusta pyöräilystä, sillä nykyisen pyöräni ostin vuosi ennen matkani alkua. En edes tiedä, miten puhjennut kumi paikataan.
Päätin kuitenkin olla ottamatta stressiä ja antaa asioiden valua niiden omalla painollaan. Tulen kyllä löytämään kaiken tarvitsemani. Luotan siihen, että löydän ne tiet, telttapaikat ja ihmiset, jotka minun oli määrä löytää ja tavata matkallani, ilman että minun tarvitsee niitä etukäteen murehtia. Ja jos en löydä jotakin, en tarvitse sitä. Märät vaatteet voi kuivata. Jos en löydä telttapaikkaa, selviydyn yhden yön nukkumatta ja seuraavana yönä voin mennä hotelliin. Ryöstetyn pankkikortin saa suljettua.
Tällä hetkellä ajatuksenani on tulla takaisin valmennuskurssille huhtikuun aikoihin (jos en löydä töitä) ja hakea kouluun uudestaan. Olen kuitenkin huomannut, ettei liika suunnittelu kannata. Olen haaveillut pyöräilemisestä Iraniin, mutta Iranin viisumipolitiikka antaa myöntämispäivästä vain kolme kuukautta aikaa saapua maahan ja Turkin muuttuneen tilanteen myötä en koe vaihtoehtoa enää kovin mielekkääksi. Niinpä Iranin vierailu siirtynee taas hamaan tulevaisuuteen.
En suunnittele tulevaa matkaa liikaa vaan annan ajan näyttää, mitä tuleman pitää. Se tarkoittaa sitä, että tulen pois silloin, kun siltä tuntuu. Ehkä olen vain kaksi viikkoa. Tai ehkä en haekaan kouluun keväällä, vaan jatkan matkaa vielä pidemmälle. Aika näyttää.
Minulta on kysytty, miksi lähden tälle matkalle? Miksi polkupyörällä? Miksi yksin?. En tiedä tarkalleen, miksi lähden. Sisälläni on vahva tunne, että minun on matkustettava ja sisuskalujani polttaa palava halu nähdä maailmaa. Minun on tehtävä tämä matka, sillä muuten tunnen, että seikkailunhalu pitää minua tiukasti pihdeissään antamatta mielelleni rauhaa.
Tämän matkan tekemättä jättäminen olisi kuin toisen jalan halvaus: sen kanssa pärjää ja pääsee liikkumaan, mutta rajoittaa elämää merkittävästi. Jättämällä tämän matkan väliin, kahlihtisin itseni omien haaveideni vangiksi. Yksin matkustaessa voin päättää asioista vapaasti, enkä ole velvollinen ottamaan toisten mielipiteitä huomioon päivämatkan pituudesta, yöpaikan sijainnista, reittivalinnasta tai mistään muustakaan. Yksin on myös helpompaa tutustuttua paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin.
Polkupyörä valikoitui kulkuvälineeksi osittain siksi, että halusin kokeilla jotakin uutta, osittain siksi, että se antaisi minulle vapauden liikkua oman mieleni mukaan ja koska minulla ei ollut paljoa rahaa. En olisi sidoksissa aikatauluihin, voisin etsiä telttapaikat helpommin, aistisin ilman raikkauden ja liikkuminen ei olisi vain siirtymistä, vaan kokemista ja näkemistä. Hiilijalanjälkenikin olisi kai pienempi, vaikken ympäristöasioiden päälle niin ymmärtänytkään. Sen sijaan välttyisin pakokaasujen katkulta, ruuhkissa jonottamiselta, kaupunkien meteliltä, harmaalta betoniviidakolta ja modernin elämän aistiärsykkeiltä.
Niin, miksi oikeastaan olenkaan lähdössä tien päälle? Minua ajaa liikkeelle lumivyöryn lailla voima, jota en osaa sanoittaa. Omissa kuvitelmissani olin aloittavinani opiskelut oikeustieteellisessä tänä syksynä. Minulla oli kuitenkin jo keväällä vahva tunne, etten tulisi nyt pääsemään sisään. Yritin mielestäni tosissani, mutta epännistuinko sittenkin tahallani, jotta voisin toteuttaa varasuunnitelmani?
Tiedän vain, että näin kävi, ja niin oli hyvä. Olen varma, että vaikka en viihtyisikään, vaikka tulisin pian pois ja vaikka kokisin paljon kärsimystä tämän unelmani, pakkomielteeni, päähänpistoni tai miksi sitä ikinä haluatkaan kutsua, takia, kaikessa järjettömyydessäänkin näin olisi hyvä. Ehkä en ollut vielä valmis opiskeluun ja ammatillisella koulutuksella en koe työelämän tarjontaakaan mielekkäänä. Miten olisin voinut päätyä muunlaiseen ratkaisuun?
Olen saanut myös joitakin ihailevan kadehtivia kommentteja matkasuunnitelmistani. Sinulle, joka ihailet ja kadehdit, haluaisin sanoa: kysy itseltäsi miksi juuri sinä lähtisit tällaiselle matkalle? Siksikö koska se kuulostaa hienolta? Olisitko onnellisempi matkalla? Haluaisitko sitä todella? Tiedät sen ehkä itsekin. Olisi varmasti kiva lähteä matkalle, mutta kun ei ole tarpeeksi rahaa, perhesiteet eivät anna myöten ja olisi typerää jättää juuri löydetty unelmien työpaikka. Löydät itsesi keksimästä liudan tekosyitä. Kenties kotona oleminen tarjoaa sinulle enemmän. Ehkä odotukset eivät kohtaisi todellisuutta.
Jos keksit monta hyvää syytä, jotka estävät matkalle lähtemisen, todennäköisesti näin onkin. Oikeastaan minun tulisi olla kateellinen sinulle, sillä minä en keksi niitä syitä. Ehkä minulla ei ole sitä kaikkea mitä sinulla on. Ehkä olen jäänyt jostakin paitsi ja kuvittelen sen löytäväni etsimällä sitä korkeilta vuorilta, vehreiltä niityiltä, laakeilta pelloilta, kuoppaisilta poluilta, virtaavien purojen varrelta, sateisesta metsästä ja kylmästä teltasta? Ja jos löydänkin jotakin, olenko siihen tyytyväinen, vai haluanko aina vain enemmän ja enemmän? Minne olen edes matkalla?
Markus